Blogia lukeneille pitäisi olla selvää, että myyntityössä (tai mitä sitten ikinä tekeekin) pärjätäkseen on pakko jatkuvasti opetella uusia asioita. Vanhojen asioiden väistämättä unohtuessa täytyy opetella uutta edes pysyäkseen samalla tasolla, ja kehittyäkseen pitää jo...
Meillä tehdään paljon buukkausta eli sovitaan tapaamisia asiakkaille. Kysyn aina tarkkaan ketä halutaan tavata, ja aika usein vastaus on kieli poskella ”vain ostavia asiakkaita”. Vitsi toistuu niin usein, että se on jo muuttunut ärsyttävästä tosi hauskaksi! 🙂 Sen...
Vuodenvaihteessa moni teki jälleen välitinpäätöstä menneestä vuodesta ja asetti tavoitteita tulevalle vuodelle. Tämä on oikein tehtynä erinomainen tapa reflektoida ja oppia, mutta hataralle pohjalle perustettuna harjoitus on hukkaanheitettyä aikaa. Varsinkin myyjien...
Kukaan ei ole Huippumyyjä luonnostaan. Taipumuksia alalle on joillain enemmän ja joillain vähemmän, mutta ilman myyntitaitojen kehittämistä ei kovin pitkälle pötkitä. Ainakin jos haluaa tienata enemmän kuin peruspäivärahan verran. Kenellekään tuskin tulee mieleen,...
Viime viikolla puhuttiin tyhmistä kysymyksistä, joita tietenkin ovat vain kysymättä jääneet kysymykset. Myyjän kannattaa kysyä ja varmistaa kaikki asiat joista ei ole täysin varma. Kysyvä ei tieltä eksy! Tällä viikolla jatketaan kyselyä Esittelen viisi ryhmää, joilta...
Ihmiset ajattelevat ihan liikaa mitä muut heistä ajattelevat. Se on ihan turhaa, koska ei kukaan sinun tekemisiäsi jaksa miettiä – koska hekin ovat kiireisiä miettiessään mitä muut heistä ajattelevat! Samaan tapaan myyjä mietti liikaa mitä hänestä ajatellaan....