Myyntioppaissa neuvotaan usein rakentamaan tarve, mikä on toimiva strategia – kunhan sitä ei keksimällä keksitä. Monessa kohtaa etenkin kuluttajapuolella sekoitetaan tarve ja pelko, ja koitetaan peloitella asiakas ostamaan. Siinä mennään metsään. Tupakka ei tapa jos...
Etenkin uusien yritysen kohdalla on ihan turha ampua tykillä kärpästä. Miksi ainakaan maksaa kalliista CRM-järjestelmästä ennen kuin sitä tarvitaan? Vastaavasti call centerin on turha lapioida kaikkea dataa soittojärjestelmään jos homma pyörii mainiosti ilmankin....
Kuten edellisissä blogeissa kerroimmekin, kävimme viime viikolla inspiroitumassa Nordic Business Forumin ilmapiiristä ja puhujista. Vaikka puhujia oli tänä vuonna monentasoisia, toistui läpi puheenvuorojen sisällöissä tietty ydinviesti, jonka voi tiivistää...
Nordic Business Forumin ensimmäinen päivä jätti hieman ristiriitaisen olon lähinnä vaihtelevien puhujien vuoksi. Oliko taso laskenut? Jääkö lippu ensi vuodelle lunastamatta? Tuleeko Elon Musk Suomeen ja joudun ostamaan VIP-lipun? Tiistai on toivoa täynnä! Syö lautanen...
Nordic Business Forum on kuulunut jo monena vuonna syksymme kohokohtiin. Viime vuonna Huippumyynti piti välivuotta, mutta tapahtuman aikana someen vyöryneet päivitykset saivat miettimään, että olisikohan sittenkin pitänyt olla mukana. Kun seminaari vielä muuttui...
Sain pitkästä aikaa myyntipuhelun, jonka aikana paloi käpy. Yritän yleensä olla ymmärtäväinen ja imeä uusia ideoita myyntipuheluista, mutta tässä puhelussa meni liian monta asiaa pieleen. Jopa niin pieleen, että naapurihuoneesta epäiltiin minun nousseen väärällä...