Sanotaan, että asiakas on aina oikeassa. Tällä perustellaan sitten kaikenlaista pikkunarsistin palvontaa, kun urpo vaatii Powerissa punaista mattoa. Vaikka olisi oikein vetää joskus matto urpon jalkojen alta, keskityn tässä jutussa hyväksymään urpoilun: ei tarvitse olla oikeassa, jos voi tehdä kaupat!

Lauseesta ”asiakas on aina oikeassa” seuraa, että myyjä on aina väärässä. Väistämättömän asiantilan hyväksyminen helpottaa elämää, sillä sen jälkeen ei tarvitse enää pohtia onko joku asia oikein. Elämä ei aina mene oikein, eikä varsinkaan myyjällä.

Jos asiakas on aina oikeassa ja myyjä väärässä, johtaa se mielenkiintoiseen päätelmään: vastuu on aina myyjällä.

Asiakas sössii mutta vika on myyjän

Oho -juttuja sattuu jokaiselle. Meilit unohtuu, kalenterikutsun lähettäminen unohtuu, tapaaminen unohtuu. Jutellaan asiakkaalle A asioita joista piti puhua asiakkaalle B. Onhan näitä.

Myös asiakas unohtaa asioita. Asiakas pyytää meilin, ei lue sitä, ja kiukuttelee palaverissa ettei muka saanut sitä.

Asiakas unohtaa lähettää tiedot tarjousta varten eikä vastaa muistutuksiin. Lopulta pomo valittaa sinulle kun tarjous on lähettämättä. Oma vika!

Myöntämällä mokan saa paljon anteeksi. Kerran unohdin teamsin ja soitin asiakkaalle ihan vaan omaa huolimattomuutta ja unohdusta anteeksi pyytäen. Unohdus oli melkeinpä onni, sillä asiakas arvosti rehellisyyttäni! 😄

Myyjä sössii mutta vika on buukkarin – tai siis minun

Maailma ei ole reilu, ja sen ovat meidänkin myyjät saaneet kokea. Meiltä ostetaan paljon buukkia, ja jos tapaaminen on kehno, on vika tietysti aina buukkarin, vaikka tämä olisi tehnyt kaiken oikein.

Jos tapaaminen alkaa väärällä jalalla, on vika buukkarin, eikä viisi minuuttia myöhässä saapuneen myyjän.

Ja jos myyjä unohtaa kokonaan tapaamisen, on vika buukkarin.

Jos buukkarin memoon kirjaamat mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet, kertoo se buukkarin tehneen huonoa työtä, vaikka todellisuudessa kiinnostunut asiakas on lähetetty verkkosivuille, ja siksi hän kyselee jo ihan muista asioista.

Jos myyjä lähtee asiakkaisiin, mutta unohtaa läppärin toimistolle, ei pääse kännykällä kalenteriinsa, ja siksi etsii puolituntia väärää firmaa väärällä kadulla, niin toki hän kiukuttelee buukkarille kun ei löytänyt perille.

Kun mitä tahansa menee pieleen, on vika buukkarin. Kun näistä reklamoidaan, en ala väitellä kenen se vika oikeasti onkaan, lupaan ottaa asian puheeksi meidän buukkarin kanssa jottei vastaavaa pääse jatkossa tapahtumaan. Vastuu on buukkarin (ja minun), vaikkei se oikein olekaan. Parempi olla onnellinen kuin väärässä.

Ihan sama, se on minun vika

Vaikka piristäviä poikkeuksiakin on, ihminen ei tyypillisesti katso peiliin, vaan etsii syitä muualta kuin itsestään. Se vaan kuuluu asiaan, joten miksi stressata asiasta jolle et voi mitään? Ostaako asiakas? Tekeekö hän sovitut jutut? Toimittaako pomo lisää listaa? Saadaanko outlook toimimaan huomenna?

Huomio kannattaa antaa sille johon voi vaikuttaa: Pitää huolta deadlineista omalta osalta; soittaa tarpeeksi: valmistautua tapaamisiin: muistuttaa asiakkaita ja kollegoita, vaikka heillä pitäisi olla omaakin vastuuta. Jopa tuotannon päätä voi paimentaa aikataulussa pysymisestä.

Kun myyjä ottaa vastuun asiakkaan tekemisistä ja pitää huolta antamistaan sitoumuksista, saa osakseen onnistumisia jotka muuten olisivat olleet pettymyksiä. Tekemällä itse paljon, mutta odottamalla toisilta vähän, säästyy monelta mielipahalta.