Somessa on pyörinyt taas keskustelua naisten eurosta. En sotkeudu siihen, vaan pohdin sen pohjalta miesten ja naisten eroa myyjinä.
Avaan tässä jutussa omia kokemuksiani sukupuolieroista palkkakeskusteluissa ja rekrytoinnissa ylipäätään. Samoja asenteita olen havainnut myös kouluttamissani myyjissä. Artikkeli perustuu useampaan sataan keskusteluun työnhakijoiden kanssa, yhteensä olen työllistänyt alun toistasataa myyjää eri yrityksissä. Numeroiden valossa en ole kummoinen HR-guru ja olen uskonut ihan liikaa satuja, sillä myyjän mediaaniuran pituus on ainoastaan neljä kuukautta! Onneksi edes opin, sillä Huippumyynnin nykyinen porukka on ollut talossa keskimäärin 5,5 vuotta.
Aluksi on pakko laittaa disclaimer: kun puhun miehistä ja naisista puhun heistä keskimääräisellä tasolla, vaikka yksilöiden välillä on suuria vaihteluita. En siis puhu, että JOKAINEN mies ja JOKAINEN nainen toimii jotenkin, vaan siitä miten keskimääräinen mies- tai naismyyjä yleensä toimii.
Naiset suosittelevat toisiaan
Rekryissä suosin nykyisin suosituksia. On riskittömämpää valita joku ketä minulle kehutaan, koska ensinnäkin suosittelija ei uskalla kehua ketään perusteettomasti ettei mene oma maine, ja toiseksi koska suositeltu ei halua pettää suosittelijan luottamusta. Siksi valitsen mieluummin tutun suositteleman hakijan kuin paperilla paremman tuntemattoman.
Jostain syystä naisia on suositeltu minulle paljon enemmän kuin miehiä. Suuressa osassa tapauksia myös suosittelija on ollut nainen. Voisiko tämä johtua naisten keskimäärin korkeammasta sosiaalisuudesta?
Suorissa kontakteissa taas miehet loistavat (olisiko suhde 10:1 tai jopa suurempi). Moni kysyy duunia, vaikkei avoimia paikkoja olisi. Useammalle hyvälle hakijalle on löytynyt projektia, joten naistenkin kannattaisi kokeilla tätä.
Itseluottamuseroja
Itseluottamuksessa havaitaan selvin sukupuoliero. Miehillä on suuret luulot itsestään ja naisilla taas usein ainakin lievä huijarisyndrooma.
Miehet vetävät itsekehun totaalisen överiksi. Ainakin viisi miestä on esitellyt itsensä Suomen parhaaksi puhelinmyyjäksi. En ole uskonut ketään.
Naiset taas eivät kehtaa kehua itseään. Tuloksia pitää välillä oikein kaivella. Ei tämäkään ole hyvä juttu.
Kun samaan aikaan on ollut auki perushomma ja vaativa homma, hakevat KAIKKI miehet vaativaa hommaa, jopa ilman minkäänlaista aiempaa myyntikokemusta. Itseluottamus on pohjaton! Naiset taas hakevat KAIKKI sitä helppoa hommaa, ei auta vaikka olisi luokkaa 20 vuotta kokemusta ja erinomaisia tuloksia läpi uran.
Miehet vaativat palkkaa
Palkkatoiveissa miehet puhuvat yleensä ainakin kaksinkertaisesta palkasta naisiin nähden. Miehet väittävät antamieni tavoitteiden olevan helppo nakki ja buukkien olevan kasassa jo aamupäivällä, viimeistään heti lounaan jälkeen. Naiset taas eivät halua arvioida mitään, vaikka kysyy; he haluavat katsella ja opetella rauhassa.
Todellisuudessa naiset ansaitsevat yleensä enemmän kuin miehet. He tekevät säntillisemmin töitä kuin miehet. Naiset aloittavat ajoissa työt eivätkä lopeta päivää liian aikaisin jos on mennyt huonosti (ei kannata tänään) tai hyvin (olen ansainnut vähän vapaata). MIeleen on jäänyt yksi miesmyyjä, joka teki kauppaa lähinnä perjantai-iltapäivisin – ehkä hän silloin heräsi siihen, että töitäkin pitäisi tehdä.
Mieleen on jäänyt eräs säännön vahvistava poikkeus. Eräällä naisella oli todella suuret luulot itsestään ja palkkatoive oli peräti 16000 €/kk! Ammuin toiveen alas ja sanoin, että jos ensimmäisen (vajaan) kuukauden aikana keräät 1600€ provikat, niin se on jo hyvä. Hän aloitti hommat ja pian selvisi, ettei hän osannut mitään, eikä kyennyt edes oppimaan. Fudut seurasivat viikossa.
Miten kannattaa hakea myyjän tointa?
Mitä työnhakijan kannattaisi tehdä?
Ensinnäkin kannattaa hyödyntää verkostoa ja suosituksia, niin mahdollisuudet nousevat moninkertaisiksi.
Toiseksi kannattaa olla aktiivinen, voi olla yhteydessä vaikkei kiinnostavalla yrityksellä olisi avoimia rekryjä.
Kolmanneksi naisten kannattaa kehua enemmän itseään ja hakea vaativampia hommia, miesten taas kannattaisi vähän realistisemmin pohtia omaa tasoaan.