Näin alkuun on kerrottava, että töitä etsiessä ei ollut ensimmäiseksi mielessä puhelinmyyntityö. Erään tuttavan ehdotuksesta kuitenkin innostuin, että miksipä ei voisi sitäkin kokeilla. Annoin luvan kertoa yhteystietoni eteenpäin Jooselle, kun kuulemma tarvitsivat...
Myynti on vaativa laji, joka vaatii onnistumista monella osa-alueella. Parhaimmillaan myyjän työ on suorastaan kivaa, mutta jos homma ei maita voi syytä etsiä seuraavasta taulukosta. Onko sinulla onnistuneen myyntityön kuusi kriteeriä hallussa? Tavoite Tiedätkö, mitä...
Viikonloppuna koin todellisen WAU-efektin, jollaista harvoin ostaessa kokee. Tämän elämyksen tarjoili minulle Algus’ton lihakauppa Palma de Mallorcalla. Minulla on ollut onni tänä vuonna vierailla kaupungissa useamminkin ja ihmetellä eroja meidän suomalaisen ja...
Kirjoitan sivutoimisesti autojuttuja jokamies.fi sivustolle, ja vierailin Auto2018 tapahtumassa ratsaamassa kiinnostavia sähköautoja. Vaikka fokus oli sähköisissä nelipyöräisissä, niin erinomaista myyntiprosessia ei voi olla huomaamatta kun sellainen osuu kohdille....
Kuluvan vuoden aikana tullut ihmeteltyä jälleen moneen kertaan sitä, miten suuri osa suomalaisista yrityksistä kiinnostuu asiakkaidensa palvelemisesta vasta siinä vaiheessa, kun he ovat jo tehneet päätöksensä palvelutarjoajan vaihtamisesta. Tietysti osalla yrityksistä...
Olen seurannut James Clearin mainiota blogia jo vuosia, joten kun kaveri kirjoittaa kirjan oli se pakko tilata. Blogissaan Clear on tutkinut tapojen syntymistä ja pieniä kikkoja niiden ylläpitoon. Blogin pohjalta kirja kova lupaus helposta tavasta luoda hyviä tapoja...