Puhelinmyynti on oma maailmansa, jonka erilaiset variaatiot lyödään usein samaan nippuun. Nettikeskusteluissa vaaditaan puhelinmyynnin täyskieltoa ikävän luukuttajan soiton jälkeen, vaikka samaan aikaan halutaan ostaa mukavalta myyjältä hyödyllinen tuote. Alan...
Moni myyjä miettii mihin aikaan puhelimeen kannattaa tarttua. (Oikea vastaus on yleensä, että tartu heti.) Sovelias aika soittaa on laajempi kuin mitä moni ajattelee; tiukimmillaan olen kuullut että muka vain virka-aikaan on soveliasta soittaa! Ei pidä paikkaansa,...
Puolustan usein puhelinmyyntiä somekeskusteluissa. Turhan yleisiä puhelinhuijareita en puolustele, mutta puutun keskusteluihin joissa koko toiminta halutaan kieltää. Perusteluina on yleensä ihmisten häirintä ja ajanhukka; ymmärrän tietysti harmituksen jos omat hommat...
Meidän toimistolla ollaan varautumassa uudelleenjärjestelyihin, koska myyjät yhä useammin tekevät töitä muualla kuin toimistolla. Omatkin työt kulkevat läppärin mukana talviaikaan toistuvasti valoisampaan paikkaan, niin siirtyy kesäpesäni toimistolla toisen huoneen...
Meille tarjotaan usein todella pieniä listoja testimyyntiin. Muutaman kymmenen asiakaskontaktin perusteella ei kuitenkaan voi sanoa juuta eikä jaata tuotteen todellisesta kysynnästä. Välillä varmaa tietoa pitäisi olla jo ennen soittojen aloittamista, kun kyselijä...
Kirjoitin pari viikkoa sitten puheluiden nauhoittamisesta, ja väitin silloin nauhoittamisen heikentävän myyntipuheluiden laatua. Aihe kirvoitti keskustelua, ja vastakkaisia mielipiteitä esitettiin. Sattumalta törmäsin aineistoon, jonka pohjalta näkemykseni tarkentui....