Yksi tavoitteemme onmyynnin arvostuksen nostaminen: pakkomyynnin ja luukuttamisen tilalle haluamme asiakkaan kuuntelua ja todellisten tarpeiden täyttämistä. Tietyillä aloilla ylimyynti on edelleen normi, ja esimerkiksi kodinkonemyyjien tavoitteena tuntuu olevan...
Olen seurannut James Clearin mainiota blogia jo vuosia, joten kun kaveri kirjoittaa kirjan oli se pakko tilata. Blogissaan Clear on tutkinut tapojen syntymistä ja pieniä kikkoja niiden ylläpitoon. Blogin pohjalta kirja kova lupaus helposta tavasta luoda hyviä tapoja...
Myyjät ja muutkin ihmiset viihtyvät parhaiten mukavuusalueella. Elämä on leppoisaa, hommat sellaisia mitä osaa, ihmiset ja tuotteet tuttuja. Me kaikki haemme turvallisuutta, muttemme tiedä mikä sitä oikeasti tuo. Mieltämme pelottaa vaaraton asia, ja haemme turvaa...
Erik Bertrand Larssen on norjalainen henkinen valmentaja, jonka kolme kirjaa Paras, Helvetinviikko ja Vahva ovat kaikki useampaan kertaan luettuja. Hänen oppinsa ovat yksinkertaisia ja kirjat helppolukuisia, mutta juju onkin näiden yksinkertaisien asioiden...
Eräässä myyntikoulutuksessa osallistuja esitti mielenkiintoisen väitteen: hänen mukaansa asiakkaiksi kannattaa haalia vain tyhmiä ja rikkaita. Heille voi sitten myydä moninkertaiseen hintaan markkinahintaan nähden, kun eivät ressut tajua! Onko tyhmiltä rahat pois...
Myyntijohtajan ykköstyökalu on tavoitteet. Uuteen myyntikauteen startataan asettamalla tavoitteet korkealle, laskemalla miten palkkioita sataa sen jälkeen ovista ja ikkunoista, ja odotetaan parasta kautta ikinä. Myyjän odotetaan ohjautuvan automaattisesti kohti...