Luulin, ettei ystäväni Juha Ketola Kauppavalmennuksesta koulutuksen jälkeen enää pelkää puhelinta, mutta vielä mitä! Juha yllätti minut lähettämällä listan tyypillistä tekosyistä joita hän oli kerännyt itselleen vaikeina päivinä. Lista oli niin hyvä ja yleinen, että...
Kilpailuhenkisenä olen aina innostunut myyntikisoista. Mieleen on jäänyt etenkin yksi kisa, jossa palkinto oli luvassa tietyn eurorajan ylittyessä yhdessä päätuotteessa. Raja oli silloin karkeasti tuplat omasta normaalitasosta, joten sen rikkomiseen oli panostettava...
Keskustelin kesällä menestyneen myyjän kanssa ja luonnollisesti utelin miten hän pysyy vuodesta toiseen yrityksensä ykkösenä. Hän tuumasti, että se on oikeastaan aika helppoa: hän pyrkii opettelemaan uusia asioita jatkuvasti. Erityisesti hän nosti esiin sen, että hän...
Kenttämyyjänä huomasin kuinka paljon ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen, mitä ihmiset ajattelevat sinusta ja kohtelevat sinua. Kun poikkesin kotimatkalla Paavolan K-Marketiin oli kassaneidin hymy leveä vuoron koittaessa komealle pukumiehelle, kun taas viikonloppuna...
Kesälomalla lempipuuhiini kuuluu lukeminen riippukeinussa. Tänä vuonna sataa ropisteli sen verran paljon, että riippukeinu kutsui aivan liian harvoin. Kaiken lisäksi aivan liian suuri ajasta kului surkean kirjan parissa, koska en ymmärtänyt luovuttaa ajoissa. Otin...
Harmittelen, miksei kouluissa enää opeteta latinaa. Moni sivistyssana aukeaisi silloin helpommin eikä lentäviä lauseita tarvitsisi googlettaa. Kaiken lisäksi latinan sanojen tausta on hyvin käytännönläheinen. Esimerkiksi englannin päätöstä tarkoittava sana ”decision”...