Asiakastiedoista huolehtiminen on elintärkeää. Siitä huolimatta asiakaslistoja säilytetään usein epämääräisissä exceleissä, jolloin asiakaspalvelu ja myynti eivät yksinkertaisesti voi olla erinomaisella tasolla. Ottamalla käyttöön asianmukaisen...
Onko myyjä yhtä hyvä kuin mitä edelliskuun tulos näyttää? Ei välttämättä, sillä kauppoja voi tulla myös vääränlaisella tekemisellä. Tekemisen tasoa arvoitaessa täytyy sen vuoksi pohtia koko prosessia, eikä pelkkää myynnin määrää. Havainnollistetaan asiaa nelikentän...
Kukaan ei ole syntyjään myyjä, vaikka taipumukset työhön toki vaihtelevatkin. Kuten kaikissa ammateissa, taidot karttuvat opiskelun ja treenin kautta. Lähes jokainen voi oppia hyväksi myyjäksi – jos vain haluaa! Uusi myyjä oppii muilta Alkuvaiheessa nopeimmin pääsee...
Myynti on aina satunnaista. Aiemmissa blogiartikkeleissa asiaa on sivuttu ennenkin, kuten jutuissa Myynti ja todennäköisyyslaskenta ja Epälineaarinen myynti. Tällä kertaa mietitään, kuinka myyjä voi pienentää vaihtelua omalta osaltaan, vaikka täysin tasaisesti kauppaa...
Ideaalitilanteessa myyjällä on valikoimissaan alan kiistattomat ykköstuotteet, ja onnistuneen markkinoinnin ansiosta myös asiakkaat tietävät tämän. Ei paljon tarvitsisi päätä vaivata, sen kun keräisi kauppoja. Hommassa pärjäisi huonompikin myyjä! Todellisuudessa tähän...